RYHMITTYMÄT
POHJOINEN TASAVALTA
Nord-Republikken (Pohjoinen Tasavalta tai lyhyesti NR) on hitaasti kasvava demokraattinen federaatio entisen Norjan, Ruotsin ja Suomen alueilla. NR itsensä mukaan haluaa palauttaa ennen Suurta Sotaa olleet vanhan maailman arvot lakeineen, demokratioineen ja henkilökohtaisine vapauksineen. Suurimpia tarkoituksia on ohjata ihmisiä uuteen järjestykseen ja aikakauteen Joutomaalla luomalla toimiva infrastruktuuri ja ekonomia, mutta ennen kaikkea ihmisten välisellä rauhalla ilman pelkoa ainaisesta sodankäynnistä. Todellisuudessa resursseja valuu yhä enemmän lähinnä omien rajojen kasvatukseen ja korruptoituneen hallinnon taskuihin, vaikka he tekevät paljon hyvääkin Joutomaan hyväksi auttaen alueilla, joihin apua kipeimmin kaivataan - niin kauan kuin olet valmis liittymään Tasavallan kansalaiseksi.
NR:n ylin johto koostuu sotilasarvonimet omaavista henkilöistä ja järjestelmä on armeijamainen tiukkoine lainsäädäntöineen. NR:n alueilla siviilit elävät kuitenkin suhteellisen tavallista elämää, jota NR olemassaolollaan turvaa.
Tämä faktio on sinua varten, jos:
-
Pidät turhantärkeästä byrokratiasta
-
Sotilaspelaaminen auktoriteetteineen, sotilasuineen ja pyssyttelyineen on juttusi
-
Haluat (vähintään näennäisesti) demokratiaa, rauhaa ja rakkautta joutomaalle
YHTEISHYVÄ - Tässä pelissä yhä osana Tasavaltaa
Yhteishyvä tai Felles Omsorg oli alunperin osa Pohjoista Tasavaltaa, mutta itsenäistyi myöhemmin omaksi ryhmäkseen kyllästyttyään NR:n sotilaallisuuteen ja rahanahneuteen heikoimpia auttaessaan. Tämän jälkeen he ovat toimineet täysin lahjoituksien varassa ja ketään syrjimättä. Heidän päämääränsä on hoitaa, tukea ja kouluttaa Joutomaan asukkaita ja varmistaa ettei Suuren Sodan Kauhut tapahtuisi enää koskaan uudelleen. Tätä varten he toimivat tiedon kerääjinä ja säilyttäjinä jakaen tietoa, taitoa ja osaamistaan myös eteenpäin kaikille halukkaille.
Yhteishyvään törmää usein esimerkiksi pienten asutuskeskittymien lääkintäasemilla NR:n turvaamana. Heidät otetaan usein ilolla vastaan ja yhteisö tukee heidän toimintaansa saadessaan vastapalveluksena alueelleen terveysaseman ja koulun.
Tämä faktio on sinua varten, jos
-
Lääkintä ja ensiapu asemalla tai kentällä on juttusi
-
Toisten pyyteetön auttaminen ketään syrjimättä ja korkea moraali ovat sinulle sydämen asioita
-
Vastustat väkivaltaa kaikissa muodoissaan
SUOJELUSKUNNAT - Tässä pelissä vielä nimeltään Valkoiset
Suojeluskunnat on vanhan Suomen arvoja ylläpitävä, ympäri Suomen maakuntia levittynyt ryhmittymä, joka on hyvin vaikutusvaltainen ja äärimmäisiin toimiin menevä. Suojeluskunnat ei kaihda keinoja kerätessään itselleen resursseja tai poistaessaan uuden Suomen tiellä olevia esteitä. Mutanttien hävitys, väkivalta, uhkailu, kokonaisten “huonojen geenien sisältävien” kylien poisto ja muuta vastaavaa.
Ääritoimet jakavat mielipiteitä, mutta sisäisistä valtataisteluista ja erimielisyyksistä huolimatta järjestö tavoittelee Suomen täydellistä yhdistämistä ”yhden lipun ja yhden kansan” alle, joka ilmenee vahvana isänmaallisuusaatteena.
Ennen heidät tunnettiin nimellä Valkoiset, kuvaten samoja arvoja kuin sisällissodan voittajapuoli kauan sitten. Aatemaailma ja toimet olivat hajanaisia, mutta yhdistyminen myöhemmin teki heistä sen joka he nyt ovat.
Heidän yksi tavoitteistaan on pitää Suomi omavaltaisena, eikä antautua kenenkään muun vallan alle, joka näkyy voimakkaana vihana ulkopuolisia kohtaan.
Mitä enemmän Suomi on kuin ennen Suurta Sotaa sen parempi ja mitä enemmän “ulkomaiset ja rappeuttavat vaikutteet” hävitetään, vielä parempi.
Tämä faktio on sinua varten, jos
-
Myyttinen suomalaisuus ja oma kansa ensin -asenne puhuttelee
-
Et halua mutantteja, kalmoja tai muita ulkopuolisia alueelle
-
Vierasmaalaiset vaikutteet ovat paha juttu
-
Olet valmis puolustamaan aatettasi keinoja kaihtamatta
TERÄKSEN VELJESKUNTA - Ei pelattavana faktiona
Brotherhood of Steel (BoS) tai Teräksen veljeskunta on Pohjois-Amerikassa toimiva järjestö, joka uskoo teknologiaan. Juurensa se juontaa jo ennen Suuren Sodan alkua perustetusta Yhdysvaltojen armeijan ja hallituksen tukemasta tiedeyhteisöstä.
Edellisestä johtuen BoS koostuu niin sanotusti parhaista ja älykkäimmistä ihmisistä mitä on jäljellä ja heidät on varustettu konehaarniskoin, lentävin kulkuneuvoin ja tehokkain asein. BoSin “pyhä tehtävä” on kerätä kaikki teknologia pois rahvaalta, ymmärtämättömältä joutomaan väeltä, jotka todennäköisimmin keksisi tehdä sillä jotain pahaa. Sivullisista uhreista välittämättä.
Tämä faktio on sinua varten, jos
-
Teknologia kuuluu kerätä mielestäsi pois muilta keinoja kaihtamatta - for greater good!
-
Voimahaarniskat, raskaat aseet ja edistynyt tekniikka on juttusi
-
Haluat kuulua lähes kultinomaiseen yhteisöön jolle tieto ja tekniikka on kaikki kaikessa
UUDET SOSIALISTISET NEUVOSTOTASAVALLAT
Uudet Sosialistiset Neuvostotasavallat (USN) on tiukka ja pilkuntarkka kommunistinen liittovaltio. Ryhmittymän valta on kasvanut nopeasti Itä-ja Pohjois-Euroopassa USN:n nopeiden valloitusretkien takia.
Ryhmittymä tarjoaa propagandassaan lupauksia vapaudesta, veljeydestä ja tasa-arvosta ilman korkeita veroja ja turhaa byrokratiaa. Tämä kaikki tarkoittaa myös ankaran kuilun murentamista rikkaiden ja köyhien välillä ja kaiken on oltava kansan yhteisessä omistuksessa. Rötösherrojen ja yksityisomistajien aika on ohi!
Todellisuus toki on toinen, mitä kiiltokuvamainen propaganda antaa olettaa ja USN on täynnä turhaa henkilövalvontaa, mielivaltaisuuttaa, henkilökohtaisia valtataisteluita ja huonoa varustelua.
Monille on syntynyt käsitys, että USN yrittää alistaa tai liittää kaikki joutomaan kansat osaksi itseään keinolla millä hyvänsä. Puhetta ankarasta sensuurista ja kansaa rappeuttavan materiaalin hävittämisestä on, mutta jokainen tehkööt omat johtopäätöksensä.
Tämä faktio on sinua varten, jos
-
Uskot tasa-arvoon asettamalla kaikki samalle viivalle
-
Yksityisomistus ja muiden sortaminen oman hyödyn tähden on kaiken pahan alku ja juuri
-
Olet valmis pitämään toveria silmällä ja tarvittaessa raportoimaan epäilyttävän käytöksen ylemmille auktoriteeteille
HYLKIÖT
Hylkiöinä tunnettu joukko elelee poissa sivistyneestä yhteiskunnasta, poissa kylien ja kaupunkien alueilta. Jotkut heistä ovat lainsuojattomia tai sotilaskarkureita, mutta kukaan heistä ei ole minkään ryhmittymän kansalaisia - ainakaan enää. Yksi asia kuitenkin yhdistää heitä kaikkia; he eivät pidä lakien noudattamisesta tai liian uteliaaksi käyvistä ulkopuolisista.
Hylkiöiden keskuudessa vallitsevat joutomaan karut lait. Päihteet ja uhkapeli ovat osa arkipäivää ja erimielisyydet ratkaistaan usein nyrkein tai veitsin. Moni hylkiö elättää itsensä hyvinkin kyseenalaisin keinoin. Ryöstely, huumekauppa, orjat tai palkkamurhat ovat näistä yleisimpiä.
Hylkiöt pitävät huolta ystävistään, mutta heidän luottamuksensa menettäminen ei ole leikin asia: he eivät lepää ennen kuin petturit on saatu hengiltä.
Tämä faktio on sinua varten, jos
-
Et välitä laista ja järjestyksestä niinkään
-
Jokainen on vapaa toimimaan miten parhaaksi näkee, vahvat syövät heikot
-
Järjestäytynyt yhteiskunta on vedätystä ja pois tavalliselta tallaajalta
HOLVIHIIPPARIT (Tässä pelissä ei faktiona, yksittäisiä saattaa löytyä)
Holvihiipparit nimensä mukaisesti asuvat Holveissa, niissä maanalaisissa pommisuojissa joissa kaikki on enemmän tai vähemmän paremmin kuin maan päällä. Holveista löytyy terveydenhuolto, koulut, ruokaa ja puhdasta vettä, eikä niissä tarvitse pelätä mutantteja, eikä säteilyä.
Jokaisella Holvin asukkaalla on oma työtehtävänsä, jonka avulla pieni maanalainen yhteiskunta pysyy toiminnassa ja elättää itsensä vuosikymmeniä eteenpäin. Koska kaikki tuntevat toisensa koko elämänsä ajan kannattaa pitää hyvät välit toisiin ja olla tekemättä tyhmyyksiä!
Holveilla on määritelty aika jonka jälkeen ne avautuvat automaattisesti ja toimivat lähialueen asuinkeskuksena, mutta yleensä vain Holvissa syntyneille. Ulkopuolisten on lähes mahdoton päästä sisälle.
Tämä faktio on sinua varten, jos
-
Haluat olla ihan pihalla joutomaan asioista
-
Olet teknisesti ja tieteellisesti monia muita edellä ja maailma on sinuun verrattuna barbaarinen
-
Olet terve ja puhdas ihminen, joka on tottunut Joutomaahan verrattuna suorastaan luksusluokan olosuhteisiin
RAATOSUON KYLÄ
Entisessä Päijät-Hämeessä, Padasjoella, kaukana radioaktiivisten soiden ja kulottuneiden kukkuloiden tuolla puolen on Raatosuo. Tämän järvialueen ja ilmeisesti entisen kansallispuistonkin kupeessa on pieni hiljainen maakylä, joka on peltojen ja erilaisten laidunmaiden ympäröimä ja kylällä ei päällisin puolin ole huolta huomisesta.
Kylää asuttaa viisi suurta alueella pitkään asunutta sukua, heidän jälkeläisiään, paikalle asettuneita tai vain vierailemassa olevia joutomaan kulkureita, kauppiaita, onnenonkijoita, eksyneitä sieluja ja paljon muuta. Tasavalta, Yhteishyvä ja Suojeluskunnat kukin ovat pitäneet majaa kylillä jo pitkään ja ovat tuttu näky siellä, kuin myös naapurikylän neukutkin!
Tämä faktio on sinua varten, jos
-
Siviilielämä on juttusi
-
Haluat turvallisen ja tiiviin kyläyhteisön
-
Olet etsimässä/pakenemassa/piilossa jotain
VÄKELÄISET
Uusi faktio!
Väkeläiset ovat muiden joutomaalaisten antama yleisnimitys eri puolilla Suomea pienissä yhteisöissä eläville heimoille, jotka ovat löytäneet uudelleen yhteyden muinaissuomalaisiin luontouskoihin. Heimot ovat hyvin tiiviitä yhteisöjä, jotka pitävät toisistaan huolta. Heidän elämänsä pyörii luonnon ja sitä asuttavan väen ehdoilla. He ovat pidettyjä kauppakumppaneita, joilla on laadukasta käsin tehtyä tavaraa tarjolla. Väkeläiset ovat pohjimmiltaan rauhallista porukkaa eivätkä he sodi, valtaa alueita tai ryöstele. Jos kuitenkin isket kirveesi väärään puuhun saatat saada tietäjän langettaman kirouksen yllesi tai uhatessasi heimoa omassa vallanjanossasi huomaat saaneesi perääsi kymmenen muutakin lähiseutujen heimoa!
Tämä faktio on sinua varten, jos
-
Kuuntelet luontoa kiireettä ennen kuin ryhdyt toimiin
-
Olet valmis uhraamaan vaikka henkesi pelastaaksesi heimolaisesi
-
Olet enemmän huolissasi väen vihoista kuin raidereista